top of page
Writer's pictureBazar

YouTube-videomainonta – vältä nämä neljä sudenkuoppaa

Kaikkihan rakastavat YouTubea. Se voi kuitenkin olla myös mainostajan pahin painajainen, mikäli YouTube-videomainonta kuluttaa muttei tuota. Videolla mainostaminen YouTubessa toimii kuitenkin mainiona väylänä myynnin kasvattamisessa sekä brändin tunnettuuden parantamisessa, jos vain tietää mitä tekee. Toki kokeneet konkaritkin voivat kompastua virheisiin, jonka vuoksi yleiset vaaranpaikat kannattaa jokaisen pitää mielessä.


YouTuben mukaan 70 % katsojista sanoo ostaneensa tietyn brändin tuotteen nähtyään brändin YouTubessa. Varsin hyvä prosenttiluku, eikö?

Tie tähtiin on kuitenkin täynnä sudenkuoppia, joihin kompastuminen saattaa tehdä tehokkaasta YouTube-videomainonnasta tehotonta ja kallista. Ei kuitenkaan hätää, sillä seuraavaksi kerromme sinulle neljä varsin yleistä virhettä, jotka osaat kiertää kaukaa tämän artikkelin luettuasi. Antoisia lukuhetkiä just sulle! 😊


YouTube-videomainonta on oikein tehtynä kustannustehokasta – ja väärin tehtynä kallista


Oikein tekeminen voi kuitenkin olla yllättävän hankalaa, sillä on vaikka kuinka paljon lopputulokseen vaikuttavia seikkoja, joita ei välttämättä tajua edes ottaa huomioon. Jos teet mainontaa oikein, kustantaa YouTube-videomainonta sinulle parhaimmillaan ainoastaan noin 0,01 – 0,05 euroa per katselukerta. Mitkä ovat niitä sudenkuoppia, joiden vuoksi YouTube-videomainonta saattaa toimia huonosti? 👇


1. Mittaat vääriä asioita


YouTube-videomainonta on helposti mitattavissa, mikä tarkoittaa sitä, että pysyt kärryillä mainostesi tehosta. Kaikkia mittareita ei kuitenkaan kannata jäädä tuijottamaan, sillä mittaamalla vääriä asioita saatat tehdä vääriä johtopäätöksiä. Jotta voit valita oikeat mittarit, on sinun heti alusta alkaen määritettävä YouTube-videomainonnan tavoite eli vaikkapa myynnin kasvattaminen tai brändin tunnettuuden parantaminen.


YouTube-videomainonnan keskeisiä mittareita ovat muun muassa jatkuneet katselut, katselukerrat, katseluprosentti, keskimääräinen katselukertakohtainen hinta, katseluaika sekä keskimääräinen katseluaika per impressio.



2. Et kokeile In-Stream -mainosmuotoa


YouTube-videomainonta saa voimansa erilaisista mainosmuodoista. Yksi näistä mainosmuodoista on TrueView In-Stream -mainokset, jotka käsittävät ohitettavat ja ei-ohitettavat videomainokset esimerkiksi YouTube-videoiden alussa.


💰 Kun tavoitteesi on kasvattaa myyntiä,

kokeile In-Stream -mainosmuodon ohitettavaa mainostyyppiä.


👀 Kun tavoitteesi on parantaa brändin tunnettuutta,

kokeile In-Stream -mainosmuodon ei-ohitettavaa mainostyyppiä.



3. Mainostat huonolla videolla


Huonolla videolla mainostaminen saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä miksi kukaan mainostaisi puotiansa videolla, joka on 💩? Niin, ei tietenkään tietoisesti kukaan.


Huono video ei kuitenkaan välttämättä olet laadultaan huono, vaan huippukamerallakin kuvattu video saattaa olla loppujen lopuksi 💩, jos se ei onnistu saamaan katsojassa tavoiteltua reaktiota nopeasti.


Vinkki: Pyri saamaan katsoja suorittamaan haluttu toimi eli esimerkiksi painikkeen klikkaus alle 30 sekunnissa, jotta et joudu maksamaan katselukerrasta.



4. Jätät edullisen yöajan hyödyntämättä


Silloin kun muut nukkuvat, selaavat yökukkujat YouTubea. YouTube-videoiden katselukerroissa on havaittavissa piikki öisin klo 18-02 sekä viikonloppuisin. Tätä kulta-aikaa ei kannata jättää hyödyntämättä, sillä katselukertojen hinnat (CPV, Cost Per View) ovat usein tällöin edullisempia. Määritä siis tunnin tarkka aikataulu mainoksesi näytölle.



Virheistä oppii, mutta YouTube-videomainonta ei välttämättä ole paras harjoittelun kohde


YouTube-videomainonta voi myös olla kallis rahareikä, sillä oppiminen useimmiten tapahtuu kantapään kautta. Nyt kuitenkin osaat välttää muutamat yleisimmät virheet, jotka vievät pois sekä mainosbudjettiasi että YouTube-mainostesi tehoa.



46 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


Ota yhteyttä

Kiitos! Viestisi on lähetetty

bottom of page