top of page
Writer's pictureBazar

Näin YouTube-videomainonta toimii


YouTube on kanavana televisiotakin suositumpi. Siinä missä muutama vuosi sitten tuijoteltiin töllöä, vietetään tänä päivänä aikaa entistäkin pienempien ruutujen äärellä YouTube-videoita katsellen. YouTube-videomainonta on oikein tehtynä hurjan kustannustehokasta, sillä pystyt kohdentamaan mainoksesi tarkasti näkymään esimerkiksi ainoastaan helsinkiläisille musiikin harrastajille koska miksi musiikkisoitinkauppiaana tuhlaisit resurssejasi näyttämällä mainosta niille, jotka harrastavat musiikin sijaan judoa Kuopiossa? Niinpä.


YouTube-videomainonta on...


✔️ helposti kohdennettavaa,

✔️ tapa tavoittaa eri ikäisiä (eniten 18-34-vuotiaita) ja

✔️ fiksua, sillä maksat pääsääntöisesti vain klikkauksista.


YouTube-videomainonnan aloittaminen


Siirry sivustolle YouTube Ads. Kun klikkaat "Aloita nyt"-painiketta YouTube Adsin oikeassa yläreunassa, sinut ohjataan kirjautumaan Google Ads ‑tilille (kts. kuva alla), sillä YouTube-videomainonta saa alkunsa Google Ads -työkalusta.




Mikä on YouTube Studio?


Jotta voit luoda videomainoksen YouTubeen, täytyy sinun ladata videomateriaali yrityksen YouTube-kanavalle. YouTube Studio on siis kanavan hallintapaneeli, jossa voit halutessasi ylläpitää ja kasvattaa julkista kanavaasi tai ainoastaan ladata mainosvideon sitä kautta mainokseen.


YouTube Studio



YouTube-videomainonta mainosmuodot


Ei ole ainoastaan yhtä tapaa lähestyä potentiaalista asiakasta YouTubessa. YouTube-videomainonta pitää sisällään erilaisia mainosmuotoja, joista pystyt valitsemaan juuri sopivan kohderyhmäsi, tavoitteidesi ja budjettisi perusteella.


TrueView In-Stream -mainokset


TrueView In-Stream -mainokset, kuva: YouTube


Nämä ovat mainoksia, joilta et nykyään voi juurikaan välttyä YouTubessa videoita katsellessasi. Kyse on viiden sekunnin katselun jälkeen ohitettavista videomainoksista, jotka näkyvät ennen valittua videota. Mainokset voivat myös olla ei-ohitettavia, jolloin katsojan on katsottava koko mainos.


Mitä TrueView In-Stream -mainokset maksavat? Maksat ainoastaan silloin, kun katsoja klikkaa mainosta tai katsoo sitä vähintään 30 sekuntia (ohitettavat) tai maksat silloin, silloin, kun katsoja näkee mainoksesi (ei-ohitettavat).


Puskurimainokset


Puskurimainokset, kuva: YouTube


Puskurimainokset näkyvät ainoastaan kuusi sekuntia, ja niitä näytetään ennen videota, kesken sitä ja sen jälkeen. Tällaiset mainokset sopivat erityisen hyvin, kun haluat tavoittaa mobiililaitteiden käyttäjiä. Tiesitkö, että YouTuben mukaan mobiililaitteilta katsellaan YouTube-videoita keskimäärin kaksi tuntia päivässä?


Mitä puskurimainokset maksavat? Maksat silloin, kun katsoja näkee mainoksesi, eli maksat klikkausten sijaan näyttökerroista.


TrueView Discovery -mainokset


TrueView Discovery -mainokset, kuva: YouTube


Aivan kuten Googlessa, myös YouTubessa voit ostaa paikkasi kärjestä! YouTube on hakukone, joten yhtä lailla siellä on mahdollista tehdä hakusanamainonnan tyyppistä mainontaa. Kun katsoja hakee hakusanalla, näkee hän ensimmäisenä maksetut TrueView Discovery -mainokset ja vasta sitten orgaaniset hakutulokset.


Mitä TrueView Discovery -mainokset maksavat? Maksat ainoastaan silloin, kun katsoja klikkaa mainosta tai katsoo sitä vähintään 30 sekuntia.


YouTube-videomainonta hinta


Hinnoittelumalli riippuu siitä, minkä mainosmuodon valitset mainoksellesi. Voit siis maksaa klikkauksista (CPC, Cost Per Click) tai näyttökerroista (CPV, Cost Per View). Oikein tehtynä YouTube-videomainonta voi olla varsin tehokasta, oli mainokseen varattu sitten muutama kymppi, pari satasta tai useampi tonni.


YouTube-mainoksen hinta asettuu keskimäärin välille 0,01-0,05 € / katselukerta.


Kannattaako YouTube-videomainonta tehdä itse vai ulkoistaa ammattilaiselle?


YouTube-videomainonta vaatii onnistuakseen selkeän suunnitelman, kohderyhmän tuntemisen sekä työkalun käytön ymmärtämisen. Mikäli sinulla riittää aika ja osaaminen, voit tehdä mainontaa YouTubessa omin avuin. Usein yritykset kuitenkin kääntyvät ammattilaisen puoleen, jotta saavat pienelläkin rahalla parhaat mahdolliset tulokset.


Tietenkin YouTube-videomainonta tarvitsee myös videon, joka tekee vaikutuksen. Meiltä saat sellaisen sopivaan hintaan! 😊 Soita numeroon 020 127 9991 jo tänään, tai tule käymään officella osoitteessa Tarkk'ampujankatu 18, Helsinki.









44 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


Ota yhteyttä

Kiitos! Viestisi on lähetetty

bottom of page